En tiedä miten pukisin tämän kaiken sanoiksi. Tuntuu ettei minulla viime päivinä ole ollut ollenkaan niitä tarpeellisia sanoja, etten ole osannut kertoa sitä kaikkea mitä olisin halunnut kertoa..

Ehkä se johtuu siitä, että näen sinussa niin paljon itseni. Näen sen saman melkein peloksi luokiteltavan tunteen, sen saman tavan ilmaista ylpeyttä siitä että voi laskea haarniskansa ja sanoa; 'tässä minä olen, tässä on minun sieluni, minä uskallan antaa sen sinulle vaikka talloisit sen maahan'. Mistä löydän sanat kertoa, etten koskaan satuttaisi sinua? Että mieluummin ottaisin sen kaiken kivun itseeni. Kuinka voin kertoa, miten paljon olet.

Siitä tekee vielä vaikeampaa se, että pelkään sanoja. Ne saattavat hajota, ne voi tulkita niin väärin. Enkä voi nyt halata sinua, silittää hiuksiasi ja kertoa että rakastan sinua. Suudella kasvojasi, suljettuja silmiäsi, puhua sinulle hiljaa siitä miten oletkaan tärkeä. Tässä minä olen, minun värisevä sieluni, kaikkine arpineen ja unelmineen, se on sinun.

Jostain syystä olen kadottanut oman pelkoni ja ylpeyteni. Ennen tiesin niin varmasti, niin varmasti, etten koskaan anna kenellekään palasia itsestäni, koska jos ne annan, ne voi rikkoa ja niillä voi minua haavoittaa. Nyt en pelkää olla ilman suojaa. Jos en voi olla avoin sinulle, en voi olla sinulle mitään. Ja minä haluan olla sinun.

Tässä on vain jotain niin absurdia. Ensinnäkin, en tiedä tarkkaan mitä tämä kaikki on. Eikä se vaivaa minua niin paljon, kuin se, etten voi tietää mikä on mahdollista tässä maailmassa. Osa minusta on joka hetki valmis luopumaan. Koska se kuuluu .. niin..

'jos oikeesti rakastaa niin pitäs ajatella vaan että toisella on hyvä olla.
vaikkei sattuisi olemaankaan se oikea'

Ei minun sanojani, mutta silti totta. Jos vain kertoisit minulle, mitä voisin tehdä että sinulla olisi hyvä olla. Tiedät että tekisin niin. Joskus minä en uskaltanut katsoa sinuun. Seisoit edessäni, lähellä, enkä minä uskaltanut katsoa sinua silmiin. Mutta siitä on paljon aikaa. 1,5 vuotta itseasiassa. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Virrannut vettä, kuten sanotaan. Vettä - ja verta.

Nyt toivon että ne taistelut joissa haavoitetaan ovat ohi. Minä en voi kaikkien haavoja parantaa, en niitä jotka olen itse aiheuttanut. Eikä niin ole tarkoituskaan. Tarkoitus on päästä menneistä varjoista eroon. [en minä tätä intertekstuaalisuus-viittailua sitten tee tahallani, ihan tiedoksenne].

Jos tarpeeksi kirjoitan, haluan uskoa että kaikki sanat tulevat takaisin minuun. Ne ovat käyneet jossain, mutta vain tullakseen takaisin vahvempina. On niin paljon mitä pitää polttaa. Väärien jumalien kirjoituksia. Vääriä sanoja, joista tulee oikeita. Ja minä olen lähdössä maailmaan niinkuin spartan miehet - kilven kanssa tai sen päällä ;]